Etusivu

Valikko

Linkit

http://www.sekopallo.net

Lako – Kouvot III 83-79 Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Rönä   
12.01.2009, 13:29

Lako aloitti kevätkauden kaakkoisen alueen 2. divisioonassa taisteluvoitolla ”paikallisvastustajastaan” Kouvot 3:sta.

Voitto oli täysin ansaittu, sillä Lako pelasi enemmän koripallolta näyttävää peliä, vastustajan peli näytti enemmän jenkkifutikselta kuin koripallolta. Vieraiden onneksi tuomaripari oli unohtanut silmälasit kotiin ja tyytyi viheltelemään summittaisia virheitä puolin ja toisin. Ottelun alussa linja suosi enemmän Kouvolalaisia, mutta ottelun edetessä myös Lakolaiset saivat tuomaripelin juonesta kiinni ja vihellykset alkoivat olemaan fifty-sixty. Kuvaavaa ottelussa oli, että huolimatta hirveästä vastustajan mussuttamisesta tuomareille, ja myös allekirjoittaneen päästäessä ilmoille muutaman varsin ilkeältä kuulostavan sanan, ottelussa ei nähty yhtäkään teknistä taikka epäurheilijamaista virhettä. Saunailtakoppia metsästetään siis seuraavassa ottelussa Savonlinnaa vastaan.

Ottelu alkoi hyvässä Lakon hallinnassa ja varsinkin Patrik rokotti vastustajia kovalla prosentilla. Jakso Lakolle 22-15.

Toinen jakso oli samankaltaista kuin eka eli Lako keskittyi pelaamiseen ja Kouvot mussuttamiseen. Peli oli erittäin fyysistä, sillä vastustaja pelasi koko ajan sääntöjen rajamailla, ja yritti usealla miehellä tuplata Lakon alapelaajia korin alla. Kaikki kunnia vastustajille, sillä tuomareilla ei tainnut olla paras päivä.  Jakso Lakolle 21-14.

Kolmas jakso piti lähteä samanlaisella pelillä kuten kaksi ekaakin, mutta mielessä taisi olla enemmän ”helppo päiväpuhde” kuin itse peli, ja jaksosta tuli osittain painajainen. Jakso alkoi todella hyvin, ja Lako johti parhaimmillaan jo vajaa 20 pisteellä. Puolivälissä jalka rupesi jostain käsittämättömän kummallisesta syystä painamaan. Peli sekosi täysin, olisi ehkä ollut aikalisän paikka jakson puolivälissä. Kouvot taas jatkoi vittumaisen fyysistä peliä ja samaan aikaan allekirjoittaneeltakin rupesi hermot menemään ;)  Jakso 22-24 vieraille.

Neljäs jakso alkoi psykologisesti vaikeasta paikasta, sillä Lako johti 12 pisteellä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt painaa samalla lailla kuin kaksi ekaakin erää, mutta huono tuomaripeli söi miestä sekä Kouvojen huikea osumatarkkuus. Varsinkin eräältä nimeltä mainitsemattomalta vastustajan pelimieheltä todella kovia kolmosia pelin ratkaisuvaiheissa. Lako pelasi jakson alun omaa peliä, teki työkoreja ja peli kulki kohti voittoa. Kouvot kuitenkin hivuttautui aivan Lakon niskaan hengittämään kovilla henkilökohtaisilla ratkaisuilla kaaren takaa, tismalleen väärällä hetkellä Lakon kannalta. Viimeiselle minuutille lähdettiin pisteen johtoasemasta. Kaitsu nosti alta ratkaisevan tuntuisen kakkosen puoli minuuttia ennen summeria. Kouvot sai viimeisen hyökkäyksen, mutta tuhri kolmospaikan ja loppu oli statistiikkaa. Kouvojen nro 5:n surkea kolmosyritys päätti pelin, kun aikaa oli jäljellä 0,3s ja eroa 4p. Heja sverige!

  • 1. jakso 22-15
  • 2. jakso 21-14
  • 3. jakso 22-24
  • 4. jakso 18-26

Lakon pisteet: Rönä 22, Kaitsu 15, Eki 12, Pate 12, Henkka 9, , Puuhis 5, Roope 2, Santeri 2, Krisse 2, Make 2.

-rönä-